uutismonttu | palstalla yhteistyökumppanimme kertovat toiminnastaan
SUOMALAINEN SMART HEATING OY VOITTI EUROOPAN INNOVATIIVISIMMAN LÄMMITYSRATKAISUN PALKINNON BRYSSELISSÄ
uutismonttu | palstalla yhteistyökumppanimme kertovat toiminnastaan
SUOMALAINEN SMART HEATING OY VOITTI EUROOPAN INNOVATIIVISIMMAN LÄMMITYSRATKAISUN PALKINNON BRYSSELISSÄ
Smart Heating Oy voitti 23.9. arvostetun Heat Pump Awards-kilpailun DecarBuilding-luokan. The European Heat Pump Association( EHPA) järjestää kilpailun vuosittain viidessä eri kategoriassa palkiten Euroopan innovatiivisimmat lämpöpumppuratkaisut, jotka leikkaavat merkittävästi hiilijalanjälkeä. Kaukolämpö oli 2024 HSY: n mukaan edelleen Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla suurin käyttöperusteisten kasvihuonepäästöjen lähde.
LAUTTASAAREN KÄRJESSÄ sijaitseva 51 huoneiston kerrostalo As. Oy Helsingin Veijarivuorenpuisto päätti lopettaa ilmanvaihdon hukkalämmön puhaltamisen poistoilmapuhaltimista taivaalle ja ottaa poistoilman lämmön talteen. Se olisi säästänyt n. 40 % lämmityskuluista. Taloyhtiön hallitus päätti ottaa lämmön talteenoton rinnalla käyttöön myös maalämmön.” Kaukolämpö jätettiin pienellä osuudella rinnalle, koska yhtiön omalle tontille mahtui vain 6 maalämpökaivoa”, kertoo taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Mikko Sairanen.
Hankkeeseen valittiin kumppaniksi suomalainen Smart Heating Oy, joka on erikoistunut älykkäisiin hybridi lämmitysjärjestelmiin. Se osallistui Euroopan lämpöpumppuyhdistyksen kilpailuun, jossa se esitteli Veijarivuorenpuiston lämmitysjärjestelmän: järjestelmä on hyvin skaalautuva ratkaisu, sillä se on toteutettavissa myös ahtaille kantakaupungin tonteille, jonne ei mahdu riittävästi maalämpökaivoja kokonaan kaukolämmöstä irtautumiseen.
Kilpailun tuomaristo valitsi Smart Heating-järjestelmän asuintalosarjan voittajaksi 16 pisteen erolla perustelunaan, että lämmitysjärjestelmässä yhdistyy digitalisaatio ja puhtaan energian luotettava tuotto – kylmissä pohjolan olosuhteissakin.
Veijarivuorenpuiston hybridilämmitysjärjestelmän infograafina.
Veijarivuorenpuiston lämmitysjärjestelmä leikkaa sekä hiilijalanjäljestä että lämmityskulusta n. 60 %, vaikka kaukolämpö on pienellä osuudella mukana.” Kun järjestelmässä on sähköä käyttäviä lämpöpumppuja ja lisälämmönlähteenä sähkökattilan sijaan kaukolämpö, lämmitysautomaatio voi valita näiden välillä optimaalisimman pörssisähkön hinta huomioiden”, toteaa Smart Heating Oy: n toimitusjohtaja Pertti Nissilä. n
Lisätietoja: www. smartheating. fi
48 kita 4 / 2025