set vaikuttavat suoraan asunnon arvoon. Kalasataman asukkaat voivat siten huomata palvelupaketin maksavan maltaita, samalla kun kiinteistöomaisuuden arvo alkaa vajota.
Metsola katsoo, että helpotusta saattaa silti olla luvassa. Eduskuntavaalit on tulossa ensi vuonna ja lainsäätäjä voi halutessaan korjata nykysysteemin valuvikoja.
” Lainsäädäntö voi ohjata myös olemassa olevia sopimuksia. Uusi hallitus voisi hienosäätää sopimuksia niin, että epäkohdat korjataan”, Metsola huomauttaa.” Malli itsessään on kehityskelpoinen.”
Kiinteistöliiton Tapio Haltia:” Ikuiseksi säädetyt sopimukset eivät ole oikeusjärjestelmämme mukaisia.” Myös Kiinteistöliiton vanhempi lakiasiantuntija Tapio Haltia kummastelee Kalasataman kuvioita ja ihmettelee, että hänen pöydälleen ei ole tästä aiheesta jo sadellut kysymyksiä.
” Aika erikoiselta kuulostaa kyllä tilanne, jossa palvelusopimuksessa ei voi irrottautua ollenkaan. Sopimusoikeudellisesti tämä on aika arveluttavaa.”
Haltian mukaan moinen sopimusehto voi olla myös kohtuuton aina siinä määrin, että se ei päde.” Ikuiseksi säädetyt sopimukset eivät ole oikeusjärjestelmämme mukaisia.”
Haltia toteaa, että esimerkiksi 1960-luvulla oli vielä tavallista, että taloyhtiöt omistivat omat huolto- ja lämpöyhtiönsä.” Mutta aika kaukana sekin on tästä Kalasataman kuviosta.”
Haltian mukaan erilaisia rasitteita – miksi palvelusopimuksenkin voi toki laskea, vaikka se kenties ei ollut alkuperäinen tavoite – kiinteistöihin on kohdistettu iät ja ajat, esimerkiksi pysäköintipaikkojen muodossa.
” Rasite täytyy voida myös purkaa, mikäli se on kohtuuton.”
Kilpailu- ja kuluttajavirasto:” Asunto-osakeyhtiön osakas ei ole kuluttaja”” Kalasatama-gate” on kuluttajaviranomaisen toimivallan ulkopuolella, koska kyse on yritysten välisestä toiminnasta. Kilpailu- ja kuluttajavirastosta kerrotaan, että asunto-osakeyhtiön osakas ei ole kuluttaja eikä asunto-osakeyhtiö ole elinkeinonharjoittaja.
KUVA: ISTOCK
48 kita 3 / 2026