”
Laatoituksen
valinta on hyvä
valita käyttötarkoituksen
mukaan.
Kannot pois jyrsimellä
”Piharakentamisen lisäksi kausityöt ja kunnossapito vaikut-
Pihan ilmettä voi piristää istutuksilla, ja turvallisuudesta huo- taa pihan viihtyisyyteen ja käyttömukavuuteen. Keväällä pois-
lehditaan poistamalla vanhat, huonokuntoiset puut. Pihapui- tamme hiekoitushiekat ja kesällä huolehdimme nurmialueista
den kuntoa kannattaa tarkkailla, sillä kaatuessaan puu voi ja istutuksista. Syksyn lehdet poistetaan lehtipuhaltimien avulla
aiheuttaa mittavia vaurioita. ja talvikunnossapitoon kuuluvat auraaminen ja hiekoitus. Kult-
”Mikäli puiden kunto ei sitä vaadi, lupaa kaatamiseen ei
välttämättä saa kaupungilta maisemallisten arvojen vuoksi.
tuuriroskien keräämisestä pois huolehdimme ympäri vuoden”,
Räsänen kuvailee.
Suojeltavat puut vaikuttavat pihalla tehtäviin muutostöihin”,
sanoo Räsänen.
Puun kaataminen kannattaa jättää ammattilaisille, joilla
Aidat viimeistelevät ilmeen
Piha-alueen ilmettä voi uusia paitsi viherrakentamisen kei-
on työhön tarvittavat taidot ja välineet myös kantojen pois- noin myös uudistamalla aidat ja kaiteet. Vinyyli on nouse-
tamiseen. Kannot vievät tilaa ja saattavat vaikeuttaa pihan massa materiaalina varteenotettavaksi kilpailijaksi perintei-
käyttämistä. selle puulle.
”Kantojen jyrsiminen on kustannuksiltaan edullinen tapa
kantojen poistamiseen”, Räsänen sanoo.
Kantojyrsimen avulla kannot jyrsitään paikoillaan
puruksi, joten kantoja ei tarvitse kaivaa ylös ja kuljettaa kaa-
topaikalle. Kantojyrsimellä päästään ahtaisiinkin tiloihin
”Vinyylistä voidaan valmistaa sekä aitoja että julkisivuja.
Puurakenteet vaativat huoltoa, kun taas vinyyli on täysin huol-
tovapaa ja puuta kestävämpi materiaali”, kertoo yrittäjä Jukka
Toivola Vinyylitalo Oy:stä.
Puupaneelin muotoon ja kuviointiin valmistetut vinyyli
eivätkä lähellä olevien rakenteet, kuten sokkelit, vaurioidu. elementit ovat läpivärjättyä ja UV-suojattua PVC:tä, joka kes-
Kantojyrsimen kumitelat eivät vahingoita nurmikkoa. tää säänvaihteluita. Kanadan olosuhteissa kehitetty vinyyli kes-
Kannon jyrsinnän jälkeen purun voi siistiä haravan ja
lapion avulla. Puru sopii kompostiin tai sitä voi käyttää istu-
tää hyvin myös Suomen talvisia olosuhteita.
”Vinyylin väri ei haalistu eikä se hilseile maalatun puun
tusten katteena pihassa. Kannon paikalle voidaan esimer- tapaan, joten aita kestää kauniina vuosikymmeniä, kun puuai-
kiksi istuttaa nurmikkoa, uusi taimi tai muita istutuksia. tojen käyttöikä on yleensä 10–15 vuotta. Elementeistä valmis-
20 kita 2 / 2020