” Tietenkin pikkupyykit voidaan pestä asunnossakin, mutta jos vaikkapa kerran kuukaudessa pestään lakanoita ja muuta isompaa pyykkiä, se kannattaa tehdä talopesulassa. Samalla pyykki voidaan myös mankeloida, jolloin tekstiileistä ei lähde pölyä käytössä.”
Muutoksia tiloihin ja yhtiöjärjestykseen Hyrskeen mukaan nykyisin on jo yleinen käytäntö, että lähes kaikkien vuokratalokiinteistöjen yhteydessä toimii talopesuloita.
” Nähtävissä on, että pesulat tulevat nyt takaisin myös kovan rahan asuinkerrostaloihin.”
” Monet kerrostalokiinteistöt ovat jo ehtineet peruskorjausikään, ja putkiremonttien yhteydessä on luontevaa rakentaa tai saneerata talopesuloitakin. Kyseessä on ehkä noin 10 000 euron investointi, joten huoneistoa kohti summa ei ole kovin suuri.”
Lopullinen hinta riippuu muun muassa siitä, onko tilan lattiaan asennettava lisää vesieristystä. Vähintäänkin tarvitaan lattiakaivo.
” Aikanaan talopesuloita on muutettu esimerkiksi varastoiksi, mutta nyt tiloja on monesti palautettu entiseen käyttötarkoitukseensa. Myös ylimääräisiä saunatiloja on muutettu talopesuloiksi”, Hyrske kertoo.
” Joskus muutostöissä tulee vastaan juridisia kysymyksiä. Ellei taloyhtiön yhtiöjärjestyksessä mainita talopesulaa, voidaan joutua muuttamaan yhtiöjärjestystä. Toisinaan muutostöistä joudutaan käymään keskusteluja rakennusvalvonnan kanssa.”
Joka tapauksessa Hyrske pitää talopesulaa hyvänä ratkaisuna.
” Talopesulan isot koneet kuluttavat todennäköisesti vähemmän energiaa kuin kotipesukoneet, ja isot pesukoneet myös toimivat nopeammin.”
Talopesulan laitteet eivät juuri tarvitse huoltoa, mutta aika ajoin ne on syytä puhdistaa pölystä.
” Pesulan koneissa on hyvä olla riittävästi kapasiteettia. Yli 10 kg: n pyykille mitoitetussa koneessa voidaan pestä lakanat kerralla sekä lisäksi päiväpeittoja, verhoja ja suurikokoisia tekstiilejä. Usein on hyvä idea sijoittaa talopesulaan yksi iso pesukone sekä sopiva määrä pienempiä”, sanoo Hyrske.
” Kiinteistössä tarvitaan talopesulan ohella myös pyykinkuivaushuone, vaikka pesulatilassa olisikin kuivausrumpu. Kuivaushuone palvelee myös oman pesukoneen käyttäjiä, ja koneellisella kuivauksella saadaan pyykki kuivumaan nopeammin.”
Kapasiteettia tarvitaan” Nyt talopesulat ovat yleistymässä”, arvioi Esteri Pesulakoneet Oy: n toimitusjohtaja Harri Karling.
” Vanhoja pesuloita uusitaan, mutta sen lisäksi rakennetaan myös kokonaan uusia esimerkiksi putkiremonttien yhteydessä.” Karlingin mukaan on tyypillistä, että talopesuloissa on kapasiteetiltaan hieman suuremmat pesukoneet kuin mitä kotitalouksissa käytetään.
” Kokoeroa ei välttämättä kuitenkaan ole kovin paljon. Suurin ero on pesuohjelmien nopeudessa.”
” Jos 60 asteen pesuohjelma kestää kotikoneissa 2 – 2,5 tuntia, niin talopesulassa se kestää vain tunnin. Laitoskoneilla ehditään pestä yli kaksinkertainen määrä pyykkiä samassa ajassa”, Karling täsmentää.
” Lisäksi tehokkaat laitospesukoneet kestävät yleensä pitempään, ehkä 15 – 20 vuotta.”
Karling muistuttaa, että eri pesukoneiden ilmoitetut kapasiteetit eivät aina ole vertailukelpoisia. Jos pesukoneen tilavuus on esimerkiksi 65 litraa, täyttömääräksi on voitu merkitä 6 – 9 kiloa.
” Hyvä perussääntö on, että lakanan, pussilakanan ja tyynyliinan peseminen vastaa 1,5 kg: n pyykkiä. Neljän hengen perheen vuodevaatteiden pyykki vastaa siis noin kuutta kiloa.”
Pesuvedet kuumaksi kaukolämmön avulla Talopesuloiden yksi hyvä puoli on, että ne vähentävät asunnoissa tapahtuvia vesivahinkoja.
” Pesula on hallittu ympäristö, jossa vesieristykset ovat kunnossa. Pienissä asunnoissa pesukoneet voivat aiheuttaa ison vahinkoriskin”, sanoo Karling.
Hänen mukaansa laitospesukone on myös energiataloudellisesti hyvä vaihtoehto.
” Talopesulan kone kuluttaa selkeästi vähemmän sähköä kuin kotitalouskone, sillä pesulakone käyttää jo valmiiksi kuumaa 50 – 55 °: n lämpötilassa olevaa vettä. Asunnoissa pesukone joutuu lämmittämään käyttövettä pitempään, jotta vesi saadaan oikeaan pesulämpötilaan.”
” Kaukolämmöllä kuumentaminen on edullisempaa kuin sähköllä. Lisäksi kuivaaminen rummulla vie kymmeniä prosentteja enemmän energiaa kuin taloyhtiön kuivaushuoneen käyttäminen. Tässä voisi saada merkittäviä säästöjä pienellä investoinnilla”, Karling muistuttaa.
Veden säästäminen pyykinpesussa voi olla väärää säästöä. Karlingin mukaan tarvitaan riittävästi huuhtelua, jotta pyykki ei jää likaiseksi.
” Jos veden taso koneessa on alhainen, pyykkikonetta on pyöritettävä enemmän, ja se vie aikaa.” Usein talopesulassa riittää 1 – 2 pesukonetta.” Kun taloyhtiössä on paljon lapsiperheitä, talopesulassa tarvitaan enemmän kapasiteettia kuin 1 – 2 hengen talouksien asuintalossa. Toisaalta yli 40 asunnon taloyhtiöissä pesulassa olisi hyvä olla enemmän kuin yksi pesukone”, Karling pohtii.
” Isoissa vuokrataloyhtiöissä, joihin kuuluu useita kerrostaloja, voidaan tarvita kaksi erillistä talopesulaa. Tällainen käytäntö on yleinen esimerkiksi Ruotsissa.”
Ammattilaiset avuksi Isännöitsijä Kristiina Hyötynen tamperelaisesta Isännöinti Ilkka Saarinen Oy: stä arvioi, että talopesulat ovat yleisempiä vuokrataloyhtiöissä kuin asunto-osakeyhtiöissä.
7 / 2016 kita 59