KITA 3+4/2020 | Page 35

Suomen johtava talotekniikkakouluttaja Taitotalo ei pysähdy korona-aikanakaan. Taitotalo tarjoaa laaja-alaisen koulutustarjonnan talotekniikka-alalla toimiville esimerkiksi sähkötekniikasta, LVIalalta ja rakentamisesta. Poikkeustilanteessa etäoppimista on kehitetty ja lähikoulutusta uudelleenjärjestetty niin, että opiskelijat voivat luottaa koulutuksen toimivan syksyllä koronatilanteen jatkuessakin. ”TALOTEKNIIKKA-ALALLA ON ratkaiseva merkitys Suomen energiatehokkuustavoitteiden saavuttamisessa, joten alan osaamista kannattaa aina hankkia lisää, ja mielellään etunojassa ennen säädösten kiristymistä. Koulutuksemme takaa työmarkkinoilla menestymisen ja ajan kärjessä pysymisen teknologian ja säädösten muuttuessa”, koulutuspäällikkö Pertti Huhtanen Taitotalosta toteaa. Yli 40 000 vuosittaisen opiskelijan Taitotalo on Suomen suurin talotekniikan aikuiskouluttaja, jolla on laajasti koulutusta talotekniikka-alan perustutkinnoista ammattitutkintoihin ja erikoisammattitutkintoihin. Lisäksi tarjolla on runsaasti erilaisia lyhyitä täydennyskoulutuksia sekä koulutusta erilaisten pätevyyksien ja sertifikaattien hankkimiseksi. Tarvittaessa Taitotalo järjestää myös rekrytoivaa koulutusta eri organisaatioille. ”Olemme työelämän kehittämiskumppani. Tärkeintä on, että ammatissa olevat ihmiset pystyvät kehittymään työssään”, Huhtanen toteaa. Koulutus toimii myös korona-aikana Koronapandemia iski voimakkaasti koulutusalalle keväällä. Lähiopetus pysähtyi, ja Taitotalossakin jouduttiin opettelemaan uudenlaisia opetuskäytäntöjä. ”Koronakevään aikana harjoittelimme paljon etäoppimista. Etäoppiminen toimi hyvin niin kauan kuin ei tarvittu työsaliharjoittelua. Talotekniikan opettajat lähtivät aluksi korjaamaan tilannetta siten, että he kulkivat itse työsalissa GoProkamera kypärässä ja näyttivät videon kautta, miten tehtävä tehdään käytännössä”, Huhtanen kertoo. Näin pystyttiin jonkin verran paikkaamaan vajetta työsaliharjoittelussa. Keväällä testattiin alustavasti myös työsaliharjoittelun aamu- ja iltavuoroja. Perättäisinä päivinä pidettiin aina puolen päivän työsaliryhmiä, jotta työkalut ja salit ehdittiin desinfioida ryhmien välillä. Tämä oli kuitenkin kuormittavaa kouluttajille. ”Niillä opiskelijoilla, joilla opiskelut jatkuvat syksyllä, on valitettavasti jonkin verran kertynyttä työsalityön oppimisvelkaa, mutta olemme värvänneet syksyksi lisää väkeä työsali- 3–4/ 2020 kita 35