KUVA: LIISA HYVÖNEN
Isännöitsijä koordinoi kokonaisuutta Isännöitsijälle vahinkotilanne on ennen kaikkea koordinointitehtävä. Akuutissa vaiheessa on saatava oikeat ihmiset paikalle, ilmoitettava vahingosta tarvittaville tahoille ja huolehdittava siitä, että päätöksenteko etenee.
Vakuutusyhtiön rooli on tärkeä, mutta vahinkotilanteessa ei kannata olettaa, että kaikki korjaustoimet kuuluvat automaattisesti vakuutuksen korvattaviksi. Vakuutusehdot määrittelevät korvattavuuden, ja eri vahinkolajeihin liittyvät ehdot voivat poiketa toisistaan.
Myös taloyhtiön ja osakkaan välinen vastuunjako on syytä pitää erillään vakuutuskorvauksista. Asunto-osakeyhtiölain mukaisesti taloyhtiö vastaa esimerkiksi vastuulleen kuuluvista rakenteista ja perusjärjestelmistä, kuten vesi- ja viemärijärjestelmistä. Osakas puolestaan vastaa lähtökohtaisesti huoneiston sisäpuolisista osista, kuten pinnoitteista ja kalusteista.
Tämä voi tulla vastaan esimerkiksi tilanteessa, jossa vesivahinko vaurioittaa sekä taloyhtiön vastuulla olevia rakenteita että asukkaan irtaimistoa. Taloyhtiöllä ei lähtökohtaisesti ole velvollisuutta korvata osakkaan huonekaluja, vaan irtaimiston vahinkoja selvitetään esimerkiksi kotivakuutuksen kautta. Tilanne voi olla toinen, jos esimerkiksi huonekaluvauriot ovat aiheutuneet jonkun muun huolimattomasta toiminnasta, mutta kaikki tapahtumat ja vahingot on käsiteltävä tapauskohtaisesti.
Viestintä on osa vahinkosaneerausta Asukkaalle vahinkosaneeraus näkyy usein ensimmäisenä poikkeavana arkena: asuntoa joudutaan purkamaan, kuivauslaitteet käyvät vuorokauden ympäri ja asuminen voi estyä kokonaan.
Siksi viestintää ei pitäisi pitää vain hallinnollisena tehtävänä. Asukkaalle on tärkeää kertoa mahdollisimman selkeästi, mitä on tapahtunut, mitä asunnossa tehdään, kuka töistä vastaa ja miten mahdolliset väistöjärjestelyt hoidetaan.
Myös dokumentointi on olennainen osa prosessia. Valokuvat, mittaustulokset, työvaiheet, päätökset ja kustannukset muodostavat kokonaisuuden, jonka avulla vahingon eteneminen voidaan myöhemmin todentaa. Sähköisen tiedonkulku on yksi tapa nopeuttaa vahinkoprosessia ja tiedon siirtymistä eri osapuolten välillä.
”
Isännöitsijälle vahinkotilanne on ennen kaikkea koordinointitehtävä.
Paras vahinkosaneeraus alkaa ennen vahinkoa Vahinkotilanteeseen varautuminen ei tarkoita sitä, että kaikki mahdolliset tapahtumat pitäisi ennustaa. Olennaisempaa on, että taloyhtiössä tiedetään etukäteen, miten toimitaan, kun jotain tapahtuu.
Isännöitsijän, hallituksen ja huollon yhteystiedot kannattaa pitää helposti saatavilla. Lisäksi on hyödyllistä tietää, mistä pääveden sulku löytyy ja miten päivystystilanteissa toimitaan. Yhteyshenkilöt kannattaakin selvittää jo ennakkoon juuri siksi, ettei vahingon rajaaminen viivästy tiedon puuttumisen vuoksi. Samalla taloyhtiön kannattaa tarkastella kunnossapitosuunnitelmaa myös vahinkoriskien näkökulmasta. Putkistojen ja muiden taloteknisten järjestelmien kunnon seuranta, vesikaton tarkastukset ja tarvittavat korjaukset ovat käytännön riskienhallintaa.
Vahinkosaneerauksessa nopeus on tärkeää, mutta kiire ei saa tarkoittaa hätiköintiä. Kun vahinko rajataan nopeasti, vauriot kartoitetaan huolellisesti, rakenteet kuivataan asianmukaisesti ja vastuut sekä kustannukset dokumentoidaan, myös korjaamisen seuraavat vaiheet ovat hallittavampia. n
30 kita 3 / 2026